Taimia & teetä

17 toukokuuta



Keittiön pöytä näyttää taas ihan inhimilliseltä.
Taimitungos on siirtynyt kuistin kautta puutarhaan,
jossa ne vielä totuttelevat uuteen ympäristöönsä hallaharson alla.


Keittiössä majaansa pitävät vielä avomaankurkut,
jotka ovat venähtäneet pitkiksi ja hieman honteloiksi.
Basilikat taasen ovat oikein terhakkaan näköisiä.
Multaan työnnetty, syömättä jäänyt inkivääri,
alkaa sekin näyttää jo melkoisen hauskalta.
Aina kannattaa kokeilla jotakin uutta.


Läheisestä puutarhamyymälästä "tarttui" 
taas mukaan jotain uutta ja ihanaa.
Olettekin jo ehkä huomanneet lievän pakkomielteeni minttuun
kaikissa muodoissaan.
Kasvimaalle haaveilemani yrttiteelaatikko 
saa nyt ensimmäiset asukkaansa.
Saanko esitellä:
Suklaaminttu, Marokonminttu ja Mansikkaminttu.
Olin kyllä kuullut näistä, mutta en ihan uskonut,
että minttu voisi tuoksua mansikalta tai suklaalta.
No nyt voin kertoa, että kyllä voi!


Olen ehkä lievästi sanottuna innoissani näistä.
Ensimmäisenä teekokeiluun pääsi suklaaminttu.
Hauduttelin sen lehtiä viitisen minuuttia kuumassa vedessä,
ensin hierottuani niitä käsissäni,
jotta aromit irtoaisivat vieläkin paremmin.
Ja kyllä se olikin melkoisen aromikasta!
Mintun maku oli vahva,
mutta suklaa tuoksui enemmän, kuin maistui.
Mansikkaminttu pääsee kokeiluun seuraavaksi.
Tykkään!




Kohti uusia löytöjä ja kokeiluja!
Hauskaa viikkoa!

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Ihanaa vihreää! Itse en ole ennättänyt edes parvekekukka ostoksille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelliset kesät ovat jääneet puutarhapuuhien osalta vähemmälle (vauva-arki), niin siksi olen nyt niin innoissani touhuamassa :)

      Poista
  2. Ihanan terhakkaan näköisiä taimia. Toivottavasti ne tottuvat ulkoilmaan ja saat ne kasvamaan kunnon satoa. Kauniita kuvia olet napsinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noksu! Toivotaan todella, että tänä kesänä viljelykset onnistuu paremmin kuin viime kesänä :D

      Poista
  3. Minäkään en ole saanut aikaan muuta, kuin ostanut kesäkukkia, mutta mulla ei kyllä ole kasvihuonettakaan.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää torstai päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukat ovat kyllä kaikessa värikkyydessään niin ihania!

      Poista

INSTAGRAM

Suositut tekstit

Lukijat