Kevätkukkia

18 maaliskuuta


Olin lauantaina kevätkukkakurssilla upeissa Harjun Hovin maisemissa. Tykkäsin hommasta sen verran paljon, että osallistun kukkakurssille takuulla toistekin. Teimme kaksi työtä, kukkakranssin oasissieneen ja keveän hiuskoristeen. Kranssini ei takuulla ole tasapainoisin ja kaikkien taiteen sääntöjen mukainen, mutta ekaksi työksi kai ihan ok. :) Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja harjoitella lisää. Kesäkukkien siemeniä on ainakin runsaasti odottamassa kylvämistä, joten loppukesästä pitäisi olla materiaalia millä harjoitella. :) Kranssissa käytin mm. kruunuvuokkoja, nappikrysanteemeja, marjakuismaa, sinipiikkiputkea ja lumipalloheisiä. Tykästyin kovasti näihin upeisiin vihreän eri sävyihin, joita kranssissa onkin melko runsaasti.







Toisena työnä teimme hiuskoristeen. Metalliseen hiuspantaan kieputettiin ensin kukkateippiä ja sen päälle eri pituisia rautalangan pätkiä. Niiden päihin pienet kukat pujotettiin ja liimattiin kukkaliimalla. Hauska idea jota voi varioida loputtomiin. Tässä työssä käytin marjakuisman marjoja, arabiantähdikin yksittäisiä kukkia, sekä tulilatvan kukintoja.







Ihana keijukaiskoriste tyttärelleni ja sujahti se sitten lopulta myös omaan päähäni. Näitä töitä oli kyllä mukava tehdä ja uusia suunnitelmia muhii jo mielessä.
Ihania keväisiä päiviä teille kaikille, inspiroitukaa kukista ja ihan pian heräävästä luonnosta.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Mielettömän kaunis kranssi, aivan valloittava <3

    VastaaPoista
  2. Teitpä kauniita! Itsekin harkitsin tuota kurssia, mutta meille tuli espanjalaisia vieraita.

    VastaaPoista

INSTAGRAM

Suositut tekstit

Lukijat